Kurjuuden kuningas

Lauantain piti olla erityinen päivä.
Piti olla hemmottelua tiedossa.
Aamiainen sänkyyn.
Aamuseksiä.
Ravintolapäivällinen.
Iltaohjelmaa.
Odotukset olivat kovat.
Pettymys vielä suurempi, kun se toinen unohti.
Ja kasvoi vain, kun toinen ei tuntunut edes välittävän aiheuttamastaan mielipahasta.

Rakastan tänään.

Tunnoton

Tyhjä pää.
Enkä voi käsittää.
Miksi sen pitää olla niin vaikeaa?
Niin kauan se kiinnostaa, kun itse on saavana osapuolena.
Mutta kun pitäisi antaa, niin ei.
Joskus voisi antaa pyytämättä.
Aina pitää itkeä, kiukutella ja anella.
Aiheuttaa mielipahaa.
Molemmille.
Enkä sittenkään saa.

Rakastan silti. Rakastan yhä. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Helvetti jäätyy

Ei vaan pysty ymmärtämään toisen aivoituksia..
Kai se tästä. Tai sitten ei.

Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Yksin

Kesä oli ja meni.
Ei muutosta.
Keskusteluja on käyty.
Hellyys, lämpö ja läheisyys.
Tuntemattomia käsitteitä.
Ei ole näkynyt.
Intiimi kanssakäyminen.
Yli kaksi kuukautta sitten.
Tänään, tämän illan, olen yksin.
Vaikka tuntuu siltä, että olen ollut sitä jo pitkään.
Edelleen tuntuu siltä, että pahasta olosta syyllistetään.
Ei saisi itkeä.
Ei saisi kiukutella.
Pitäisi olla niin kuin kaikki olisi hyvin.
Hymyillä onnellisena.
Esittää, että torjunnat ei tunnu missään.
Että mikään ei satuta.

Odotanko turhaan?
En haluaisi luovuttaakaan.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Yksin

Orjatar

Huokaus. Ihan vähän väsyttää.
Sillä toisella tuntuu riittävän energiaa.
Ikävä kyllä kaikkeen muuhun kuin kodin ja parisuhteen hoitoon.
Tuo sanoi kyllä taannoin, että aikomuksenaan on osallistua tähän parisuhteeseen.
Se ei vaan ole oikein näkynyt missään.
Eikä ole näkynyt myöskään ennusmerkkejä, koska tuota osallistumista olisi odotettavissa.
Vaan yksin en pysty parisuhdetta ylläpitämään.
Eikä siihen ole enää juuri voimiakaan.
Kun aina vaan torjutaan ja jätetään yksin.
Halaisi edes silloin, kun minun on paha mieli, mutta kun ei.
Piiloutuu vaan omiin oloihinsa.
Lässyttää lemmikille.
Tahtoo peiton alle. Piiloon.
Ja nukkua viikon.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Ja odotan.. odotan.. odotan.

Jääkausi

Mitä tehdä, kun rakkaus ei vain riitä?
Kysymys, jota olen miettinyt paljon viime aikoina.
En tiedä enää mitä tehdä.
Seksi kerran kahdessa kuukaudessa ei riitä.
Pelkät sanat "Rakastan sinua" ei riitä.
Kaipaan tekoja, fyysistä läheisyyttä..
Halauksia puhumisen sijaan.
Ikuisuudelta tuntuvia suudelmia.
Tasavertaisen kumppanin tähän parisuhteeseen.
Olen lopussa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Välillä tekisi mieli juosta pakoon, vielä kun olen tarpeeksi ehjä sen tehdäkseni.
Kaikki energia menee siihen, että yritän pysyä positiivisena, olla itkemättä, olla välittämättä omasta turhautumisestani..
Tuntuu siltä, että annan enemmän kuin saan..

Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Nujerra ihminen

Ihan vain ajatuksena, vähän niin kuin sivulauseena..
Melko ahdistavaa lukea juttuja mielialalääkkeistä..
Erityisesti niiden sivuvaikutuksista..

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Maanantai

Taas saapui liian aikaisin kai.. Niinhän se Apulanta laulaa.
Nyt on tosiaan semmoinen olo.
Flunssapöpö ei ota häipyäkseen.
Ja viikonloppu olisi voinut muutenkin mennä mukavammissa merkeissä.

Piti käydä pientä keskustelua sen toisen kanssa. Nykytilanteesta.
Sillä tällaisena se ei voi jatkua.
Keskustelu oli kovin yksipuolista.
Vastaukset olivat yhden sanan mittaisia. Tai epämääräisiä ynähdyksiä.
Aikoo tuo kuulema osallistua parisuhteen ylläpitämiseen.
Sitä en sitten tiedä, että koska.

Väsyttää ihan julmetusti. Itsetunto on nollassa.
Ja stressilevelit jossain miljoonassa. Vaan jaksettava on.
Onneksi muutaman viikon päästä on tulossa viikon miniloma.
Vaihdan maisemaa. Ja ajattelen vain itseäni.
Se toinen selviytyköön lemmikin kanssa miten parhaimmaksi näkee.
Ehkä viikko erossa tekee hyvää.
Jonkin muutoksen se ainakin tuo tullessaan.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Vedenpaisumuksen jälkeen

Eipä tuonut työväen juhlan tarjoama vapaapäivä helpotusta..
Niin se toinen kulutti päivänsä tietokoneella touhuten ja sohvalla nukkuen.
Jos joku asia harmittaa niin erityisesti se, että sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Ja sekin harmittaa, että tiesin näin käyvän jo silloin, kun se toinen sen sanoi.
Paha mieli. Masentaa. Ahdistaa.
Puran sen väärällä tavalla. Tai en edes pura, vaan pakkaan sitä sisälleni.
Kunnes taas räjähtää.
Ehkä pitäisi vain kadota johonkin..

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Puolikas ihminen

Edellisen tekstin otsikon kysymykseen vastaisin kyllä.

Puolitoista kuukautta mennyt ilman ja sekö minua, suhteen aktiivisempaa osapuolta ahdistaa oikein huolella.
Vaan mitäpä minun ahdistuksestani, kun sitä toista ahdistaa ja masentaa vielä enemmän.
Sen takia moinen kuiva kausikin.

Minä olen kai se paha. Vaikka minäkin olen hajoamassa. Itsetunto mataa pohjamudissa. Syyllisyys painaa hartiaa. Vaan minkä teet. Tarpeet ne on minullakin.
Ja se toinen tuntuu huomioivan vaan lemmikin. Kai se tuo jotain helpotusta ahdistukseen. Ja minä puolestani kadehdin jokaista silitystä, jokaista lemmikille suunnattua kutsuhuutoa.

Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Itkisitkö onnesta

Säästöliekillä on taas menty viimeiset viikot.
Se toinen ei halua, lemmikki saa minua enemmän huomiota.
Tarvitsen enemmän, useammin.
Hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä.
Eikä itsetuntoni kestä niiden jatkuvaa vonkaamista ja torjutuksi tulemista.
Mieli maassa, häviäjäfiilis.
Ei kai omia tarpeitaan ja halujaan pitäisi pyydellä anteeksi.
Silti syyllinen olo.
Itsekäs paska?

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Viisaat jatkais talviuniaan

Lemmikin osalta suunnitelmiin tuli muutos. Alkuperäinen pentu ei sitten muuttanutkaan meille, mutta sen sijaan toinen riiviö muutti. Riiviö on nyt viettänyt viikon meidän jaloissa pyörien. Välillä tuo osaa olla syötävän söpö, kunnes se riiviö-puoli tulee esiin. Siinä kohden on parempi piiloutua peiton alle ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Sen toisen kanssa ollaan molemmat oltu väsyneessä joskin tyytyväisessä olotilassa. Kotityöt on pidetty minimissään ja jaetaan nekin vähät tekemiset kummankin jaksamisen mukaan.

Masennuksen ja ahdistuksen tunteet ovat pysyneet ilmeisen hyvin poissa, väsymystä on siis kuitenkin edelleen kuvioissa. Saattaa kyllä olla talvenkin tekosia, itseäni alkaa ainakin jo tympimään kylmä, pimeä ja ajoittain kosteat kelit. Kesää kaivaten siis. Kesää odotellessa keräilen itseeni inspiraatiota, jos saisi jotain joskus aikaiseksi omien harrastusten saralla. Ja saahan sitä välillä toki laiskotellakin, ilman syyllisyyden tunteita. Ollaankin pötkötelty sohvalla koko konkkaronkka, lemmikki ja me. Meneehän ne illat niinkin ihan mukavasti. :)

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Olemme yhtä

Se toinen meni ja hölmöili taas viikonloppuna.
Siitä huolimatta aivan mahtava viikonloppu.
Ne kolme pientä, suurta sanaa korjaa paljon.
Hellyyttä ja läheisyyttä.
Hupsuttelua.

Vaikka masennus ja ahdistus onkin sille toiselle arka asia, niin hyvä, että keskusteluyhteys aiheen osalta on kuitenkin auki. Asioista puhuminen tekee kaikesta niin paljon helpompaa. Ei tarvitse arvailla. Ja ehkä joskus, jossain kohtaa joku solmu aukeaa ja masennuksen ja ahdistuksen tunteet voidaan työntää kokonaan romukoppaan. Toivottavasti.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Jos huomenna kaikki on toisin

Pari viikonloppua on nyt mennyt ihan mukavissa merkeissä, joskin tämä viimeisin oli hieman yksinäinen kun se toinen huiteli omia menojaan perjantaina ja sunnuntaina. Ja nukkui koko lauantain. En kyllä sitten osaa sanoa, johtuiko koko päivän nokoset krapulasta vai lääkkeistä. Välillä kyllä vähän huolestuttaa nuo toisen nukkumiset, varsinkin kun osa tuosta kaikesta väsymyksestä johtuu selvästi lääkityksestä.. Ja kun tuo ei osaa kuitenkaan öisin nukkua kunnolla. Kukkuu arkisin kevyesti yhteen asti yöllä ja välillä uni on varsin levotonta: kuorsausta, hampaiden narskuttelua jne. Ja viikonloppuna sitten kuittaa noita univelkoja 12 tunnin unilla. Mutta kaipa tuo aikuinen ihminen itse tietää ja hoitaa. Itsekin olen välillä niin väsynyt, että tekisi mieli vain maata lattialla äxänä, kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen.

Tässä on sattuneesta syystä tullut viime aikoina luettua melko paljon aineistoa liittyen masennukseen ja ahdistukseen. En noista tuon toisen hoidoista tiedä mitään sen tarkempaa, mutta hieman valoa tulevaisuuteen olen kuitenkin lukemastani saanut. Masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä kun on lukemani mukaan mahdollista parantua. Tosin se parantuminen tapahtuu harvemmin pelkästään lääkkeillä, terapialla on suuri merkitys parantumisen suhteen. Eikä läheisten tukikaan varmaan pahitteeksi ole. Joten sormet ristissä täällä olen ja toivon, että joskus nämä ovat muistoja vain.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Kyynel

Hetkellisesti näytti jo paremmalta. Kosketuksesta kavahtamisen sijaan sitä kaivattiin ja pyydettiin. Mutta..

Minäkin kaipaan kosketusta. Hemmottelua kaikin mahdollisin tavoin. Sen sijaan sain kuorsaavan, krapulaisen möykyn sänkyymme. Tiskasin astiat tippa linssissä. Selkä on kipeä, jumissa. Nenä vuotaa verta. Stressi ja turhautuminen näkyy ja tuntuu kropassa särkynä ja kolotuksena. Ei siis pelkkää mökötystä ja pahaa mieltä.

Pitäisi jaksaa hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Mutta kun kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta, töissä ja kotona. Jos vain pääsisi peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Vaikka viikoksi näin alkuun.

Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hourumieli

Unelma onnesta. Ja sen pimeä puoli.

Lääkärin lausuntoja ja lääkemääräyksiä niin paljon, että niillä pyörittäisi pientä terveyskeskusta. Ei minulla, mutta sillä toisella. Kaikki lähti kivusta, jota ei kukaan osannut selittää. Seurasi burnout. Lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen, paniikkihäiriöön ja uniongelmiin, lemmenlääkkeitäkin. Kaikkea ei ole vielä edes kertonut, luulee, että en tiedä. Vähänkin vieraampien ihmisten kohtaaminen ahdistaa, kosketuksestakin kavahtaa. Hyvät hetket kuitenkin lyövät huonot, kymmenen-nolla. Vaikeiden kausien kestoa ei haluaisi laskea. Mutta niitä laskee kuitenkin, se on sisäänrakennettua. Viikko. Viisi viikkoa. Vai pidempään?

Mitä siinä voi tehdä? Muutakin kuin odottaa ja yrittää ymmärtää? Minä? Yritän juosta pakoon omaa pahaa mieltäni. Se auttaa hetken. Päivän tai kaksi, ei aina sitäkään. Mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Ei auta lainkaan. Pidän asunnon järjestyksessä; siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä. Leivonkin. Siksi, että toisen olisi helpompi olla. Ja siksi, että minulla olisi jotain tekemistä, ainaisen ajattelemisen sijaan. Nyt kokeilen kirjoittamista. Koska asiasta ei saa puhua. Kenellekään. Paitsi ehkä vaitiolovelvollisuuden alaisena toimivalle lääkärille. En ole vielä siinä pisteessä.

Minun on paha olla. En saa sitä mitä haluan ja tarvitsen. Haluan ja tarvitsen enemmän. Useammin. Itku ei auta. Minä, minä, minä. Minun pahalla olollani ei ole merkitystä. Minun pahalla olollani ei ole lääketieteellistä, perusteltua syytä. Minun paha oloni on itsekästä. Tai siltä se välillä tuntuu. Ja se saa olon tuntumaan vielä pahemmalta.

Mutta.. Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Black Eyed Peas - Anxiety