Kuinkas sitten sattuikaan.
Juuri kun olet osumassa pohjaan.
Tilanne kääntyy päälaelleen.
Onnellinen hetki. Ja useampi.
Ja hups.
Nyt mietitäänkin jotain ihan muuta.
Yksi plus yksi on kaksi.
Vai onko?
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Viiden tähden sekopää. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. lokakuuta 2014
torstai 12. kesäkuuta 2014
Jääkausi
Mitä tehdä, kun rakkaus ei vain riitä?
Kysymys, jota olen miettinyt paljon viime aikoina.
En tiedä enää mitä tehdä.
Seksi kerran kahdessa kuukaudessa ei riitä.
Pelkät sanat "Rakastan sinua" ei riitä.
Kaipaan tekoja, fyysistä läheisyyttä..
Halauksia puhumisen sijaan.
Ikuisuudelta tuntuvia suudelmia.
Tasavertaisen kumppanin tähän parisuhteeseen.
Olen lopussa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Välillä tekisi mieli juosta pakoon, vielä kun olen tarpeeksi ehjä sen tehdäkseni.
Kaikki energia menee siihen, että yritän pysyä positiivisena, olla itkemättä, olla välittämättä omasta turhautumisestani..
Tuntuu siltä, että annan enemmän kuin saan..
Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

maanantai 19. toukokuuta 2014
Nujerra ihminen
Ihan vain ajatuksena, vähän niin kuin sivulauseena..
Melko ahdistavaa lukea juttuja mielialalääkkeistä..
Erityisesti niiden sivuvaikutuksista..
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Melko ahdistavaa lukea juttuja mielialalääkkeistä..
Erityisesti niiden sivuvaikutuksista..
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Maanantai
Taas saapui liian aikaisin kai.. Niinhän se Apulanta laulaa.
Nyt on tosiaan semmoinen olo.
Flunssapöpö ei ota häipyäkseen.
Ja viikonloppu olisi voinut muutenkin mennä mukavammissa merkeissä.
Piti käydä pientä keskustelua sen toisen kanssa. Nykytilanteesta.
Sillä tällaisena se ei voi jatkua.
Keskustelu oli kovin yksipuolista.
Vastaukset olivat yhden sanan mittaisia. Tai epämääräisiä ynähdyksiä.
Aikoo tuo kuulema osallistua parisuhteen ylläpitämiseen.
Sitä en sitten tiedä, että koska.
Väsyttää ihan julmetusti. Itsetunto on nollassa.
Ja stressilevelit jossain miljoonassa. Vaan jaksettava on.
Onneksi muutaman viikon päästä on tulossa viikon miniloma.
Vaihdan maisemaa. Ja ajattelen vain itseäni.
Se toinen selviytyköön lemmikin kanssa miten parhaimmaksi näkee.
Ehkä viikko erossa tekee hyvää.
Jonkin muutoksen se ainakin tuo tullessaan.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Tänään ei kukaan vastaa
Iskipä sitten kunnon flunssapöpö.
Väsyttää.
Koko kroppaa kolottaa.
Pää täynnä räkää ja kuumeinen olo.
Vietin yhden päivän kotona sairastaen.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Väsyttää.
Koko kroppaa kolottaa.
Pää täynnä räkää ja kuumeinen olo.
Vietin yhden päivän kotona sairastaen.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Vedenpaisumuksen jälkeen
Eipä tuonut työväen juhlan tarjoama vapaapäivä helpotusta..
Niin se toinen kulutti päivänsä tietokoneella touhuten ja sohvalla nukkuen.
Jos joku asia harmittaa niin erityisesti se, että sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Ja sekin harmittaa, että tiesin näin käyvän jo silloin, kun se toinen sen sanoi.
Paha mieli. Masentaa. Ahdistaa.
Puran sen väärällä tavalla. Tai en edes pura, vaan pakkaan sitä sisälleni.
Kunnes taas räjähtää.
Ehkä pitäisi vain kadota johonkin..
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Niin se toinen kulutti päivänsä tietokoneella touhuten ja sohvalla nukkuen.
Jos joku asia harmittaa niin erityisesti se, että sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Ja sekin harmittaa, että tiesin näin käyvän jo silloin, kun se toinen sen sanoi.
Paha mieli. Masentaa. Ahdistaa.
Puran sen väärällä tavalla. Tai en edes pura, vaan pakkaan sitä sisälleni.
Kunnes taas räjähtää.
Ehkä pitäisi vain kadota johonkin..
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Jos maailma kääntyy nurin
Viikonloppuna oli vähän parempaa, pitkästä aikaa.
Toivottavasti vapun vapaa tuo sitä lisää.
Tosin nukkumiset on jäänyt vähille, kiitos lemmikin.
Herättää aamuyöstä neljän-viiden välillä.
Väsymys on paitsi fyysistä myös henkistä.
Lomaa odotellessa.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Toivottavasti vapun vapaa tuo sitä lisää.
Tosin nukkumiset on jäänyt vähille, kiitos lemmikin.
Herättää aamuyöstä neljän-viiden välillä.
Väsymys on paitsi fyysistä myös henkistä.
Lomaa odotellessa.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Itkisitkö onnesta
Säästöliekillä on taas menty viimeiset viikot.
Se toinen ei halua, lemmikki saa minua enemmän huomiota.
Tarvitsen enemmän, useammin.
Hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä.
Eikä itsetuntoni kestä niiden jatkuvaa vonkaamista ja torjutuksi tulemista.
Mieli maassa, häviäjäfiilis.
Ei kai omia tarpeitaan ja halujaan pitäisi pyydellä anteeksi.
Silti syyllinen olo.
Itsekäs paska?
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Se toinen ei halua, lemmikki saa minua enemmän huomiota.
Tarvitsen enemmän, useammin.
Hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä.
Eikä itsetuntoni kestä niiden jatkuvaa vonkaamista ja torjutuksi tulemista.
Mieli maassa, häviäjäfiilis.
Ei kai omia tarpeitaan ja halujaan pitäisi pyydellä anteeksi.
Silti syyllinen olo.
Itsekäs paska?
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Kissaihmiset
Lemmikki on ollut reilun kuukauden, mahtava villikko koko otus.
Isäntäväki vaan on kärsinyt flunssasta ja kuumeesta jo jonkin aikaa ja itselläni selkäkin tehnyt kepposiaan.
Tunnelma on kuitenkin pysynyt hyvänä kaikesta väsymyksestä huolimatta.
Kevät tekee tuloaan ja aamut on valoisampia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Toivottavasti pian saadaan lisää lämpöä ja aurinkoakin.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Isäntäväki vaan on kärsinyt flunssasta ja kuumeesta jo jonkin aikaa ja itselläni selkäkin tehnyt kepposiaan.
Tunnelma on kuitenkin pysynyt hyvänä kaikesta väsymyksestä huolimatta.
Kevät tekee tuloaan ja aamut on valoisampia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Toivottavasti pian saadaan lisää lämpöä ja aurinkoakin.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Viisaat jatkais talviuniaan
Lemmikin osalta suunnitelmiin tuli muutos. Alkuperäinen pentu ei sitten muuttanutkaan meille, mutta sen sijaan toinen riiviö muutti. Riiviö on nyt viettänyt viikon meidän jaloissa pyörien. Välillä tuo osaa olla syötävän söpö, kunnes se riiviö-puoli tulee esiin. Siinä kohden on parempi piiloutua peiton alle ja odottaa, että kohtaus menee ohi. Sen toisen kanssa ollaan molemmat oltu väsyneessä joskin tyytyväisessä olotilassa. Kotityöt on pidetty minimissään ja jaetaan nekin vähät tekemiset kummankin jaksamisen mukaan.
Masennuksen ja ahdistuksen tunteet ovat pysyneet ilmeisen hyvin poissa, väsymystä on siis kuitenkin edelleen kuvioissa. Saattaa kyllä olla talvenkin tekosia, itseäni alkaa ainakin jo tympimään kylmä, pimeä ja ajoittain kosteat kelit. Kesää kaivaten siis. Kesää odotellessa keräilen itseeni inspiraatiota, jos saisi jotain joskus aikaiseksi omien harrastusten saralla. Ja saahan sitä välillä toki laiskotellakin, ilman syyllisyyden tunteita. Ollaankin pötkötelty sohvalla koko konkkaronkka, lemmikki ja me. Meneehän ne illat niinkin ihan mukavasti. :)

maanantai 13. tammikuuta 2014
Kuu saa valtansa auringolta
Elo on jatkunut kuta kuinkin samoin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin. Se toinen on edelleen hyväntuulinen ja viihtyy lähellä, joskin on ajoittain todella väsynyt. Lääkitys varmaankin osasyynä, mutta uskoakseni muillakin asioilla on vaikutusta. Sen toisen luottamus on varmasti tärkeä tekijä ja uskoakseni lujittunut entisestään. Ja oma kärsivällisyyteni ja yritys ymmärtää on luultavasti ollut myös avuksi. Harrastusten suhteen tehdyt päätökset ovat taatusti myös vähentäneet painoa sen toisen hartioilla ja tuntee olonsa vapautuneemmaksi siltä osin.
Tuleva lemmikkimme on puolivälissä luovutusikään. Se toinen odottaa kuin kuuta nousevaa, että saadaan vauva kotiin. Tavallaan odotan itsekin, vaikka samaan aikaan olen hieman pettynyt. Pettynyt siksi, että alkuun puhuttiin meidän vauvasta, meidän perheenjäsenestä ja nyt se toinen on jo päättänyt lemmikin nimen, minun mielipidettä huomioimatta. Mutta nämä ovat loppupeleissä kuitenkin melko pieniä harmituksen aiheita. Ja mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä. :)
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Tuleva lemmikkimme on puolivälissä luovutusikään. Se toinen odottaa kuin kuuta nousevaa, että saadaan vauva kotiin. Tavallaan odotan itsekin, vaikka samaan aikaan olen hieman pettynyt. Pettynyt siksi, että alkuun puhuttiin meidän vauvasta, meidän perheenjäsenestä ja nyt se toinen on jo päättänyt lemmikin nimen, minun mielipidettä huomioimatta. Mutta nämä ovat loppupeleissä kuitenkin melko pieniä harmituksen aiheita. Ja mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä. :)
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
torstai 2. tammikuuta 2014
Kitara ja tähdet
Joulua vietettiin eri osotteissa, uusi vuosi vaihtui ihan kahden kesken kotosalla, mitä nyt käytiin katsomassa kaupungin ilotulituksia. Se toinen on ollut erikoisessa mielentilassa, hyvässä sellaisessa. Aktiivinenkin tuo on ollut, tehnyt kotitöitä ja makuukammarin puolella on riittänyt lempeä. En valita. ;)
Meille tulee myös perheenlisäystä, kuten aiemmin kirjoitin. Saimme kasvattajalta vahvistuksen, että pentu on meille varattu. Ja se toinen päätti sijoittaa kumitassuiseen kulkupeliinkin. Jatkossa päästään siis liikkumaan yhdessä bussiyhteyksistä riippumatta ja pidempiäkin matkoja.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Meille tulee myös perheenlisäystä, kuten aiemmin kirjoitin. Saimme kasvattajalta vahvistuksen, että pentu on meille varattu. Ja se toinen päätti sijoittaa kumitassuiseen kulkupeliinkin. Jatkossa päästään siis liikkumaan yhdessä bussiyhteyksistä riippumatta ja pidempiäkin matkoja.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Sinä maalaat mieleni
Viikot on menneet vauhdilla. Se toinen on ollut hyvällä tuulella suurimman osan ajasta ja oma aikani on mennyt mukavasti jouluvalmisteluja tehden. Ja on tässä muitakin tulevaisuuden suunnitelmia tehty. Yksi suuri uutinen on se, että meille tulee vauva. Nimittäin lemmikin muodossa. Tosin joudutaan odottamaan kyseistä vauvaa maaliskuun alkuun asti.
Muita tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiäkin on tehty. Se toinen vähensi yhden jaksamista verottaneen harrastuksen kalenteristaan, kun se oli alkanut maistua puulta syystä tai toisesta. Yhteistä aikaa on siis jatkossa ehkä hieman enemmän, vaikka joulu vietetäänkin eri osotteissa. Sen toisen lääkityksetkin vaikuttavat olevan hieman paremmalla tolalla vaikkakaan ei vielä täydellistä komboa olekaan löytynyt. Huonoa oloa ja pahoinvointia ei kuitenkaan ole ollut niin paljon kuin tuossa välillä oli. Tai ainakaan ei ole sanonut mitään, jos on ollut.
Mutta siis, eteenpäin porskutetaan ja onneksi hieman positiivisemmissa merkeissä kuin syksyllä.

tiistai 3. joulukuuta 2013
Olemme yhtä
Se toinen meni ja hölmöili taas viikonloppuna.
Siitä huolimatta aivan mahtava viikonloppu.
Ne kolme pientä, suurta sanaa korjaa paljon.
Hellyyttä ja läheisyyttä.
Hupsuttelua.
Vaikka masennus ja ahdistus onkin sille toiselle arka asia, niin hyvä, että keskusteluyhteys aiheen osalta on kuitenkin auki. Asioista puhuminen tekee kaikesta niin paljon helpompaa. Ei tarvitse arvailla. Ja ehkä joskus, jossain kohtaa joku solmu aukeaa ja masennuksen ja ahdistuksen tunteet voidaan työntää kokonaan romukoppaan. Toivottavasti.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Siitä huolimatta aivan mahtava viikonloppu.
Ne kolme pientä, suurta sanaa korjaa paljon.
Hellyyttä ja läheisyyttä.
Hupsuttelua.
Vaikka masennus ja ahdistus onkin sille toiselle arka asia, niin hyvä, että keskusteluyhteys aiheen osalta on kuitenkin auki. Asioista puhuminen tekee kaikesta niin paljon helpompaa. Ei tarvitse arvailla. Ja ehkä joskus, jossain kohtaa joku solmu aukeaa ja masennuksen ja ahdistuksen tunteet voidaan työntää kokonaan romukoppaan. Toivottavasti.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
torstai 28. marraskuuta 2013
Viisaus ei asu meissä
Mitä hupsuttelua eilen. Se toinen päätti iltasella harjoitella toista kotimaista.
Minulla sukulaissuhteet velvoittaa kyseisen kielen hallintaan.
Ja se toinen on niin lutuna ja yrittää myös oppia tuon kielen.
Ihan kaikkia käyttämiäni sanoja ei ymmärtänyt, mutta tarpeeksi.
Meidän keskustelussa ei kyllä ollut päätä eikä häntää.
Mutta oli ainakin hauskaa.
Varsinkin kun se toinen ymmärsi tahattomasti (tai tahallaan) kysymykseni kaksimielisesti.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Minulla sukulaissuhteet velvoittaa kyseisen kielen hallintaan.
Ja se toinen on niin lutuna ja yrittää myös oppia tuon kielen.
Ihan kaikkia käyttämiäni sanoja ei ymmärtänyt, mutta tarpeeksi.
Meidän keskustelussa ei kyllä ollut päätä eikä häntää.
Mutta oli ainakin hauskaa.
Varsinkin kun se toinen ymmärsi tahattomasti (tai tahallaan) kysymykseni kaksimielisesti.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Hyvä ihminen
Se toinen uppoutui kovasti musiikkiharrastuksiinsa viikonloppuna. On ollut ihan hyväntuulinen, ei siinä mitään. Harmillista kyllä, se ei näkynyt parisuhteessa millään muotoa. En päässyt edes top 3 -listalle. Eli vaikka muuten oli ihan mukava viikonloppu, niin on ikävä..
Tai sitten olen vain itsekeskeinen, huomionkipeä ja takertuva idiootti..
Rakastan kuitenkin. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

torstai 21. marraskuuta 2013
Jos huomenna kaikki on toisin
Pari viikonloppua on nyt mennyt ihan mukavissa merkeissä, joskin tämä viimeisin oli hieman yksinäinen kun se toinen huiteli omia menojaan perjantaina ja sunnuntaina. Ja nukkui koko lauantain. En kyllä sitten osaa sanoa, johtuiko koko päivän nokoset krapulasta vai lääkkeistä. Välillä kyllä vähän huolestuttaa nuo toisen nukkumiset, varsinkin kun osa tuosta kaikesta väsymyksestä johtuu selvästi lääkityksestä.. Ja kun tuo ei osaa kuitenkaan öisin nukkua kunnolla. Kukkuu arkisin kevyesti yhteen asti yöllä ja välillä uni on varsin levotonta: kuorsausta, hampaiden narskuttelua jne. Ja viikonloppuna sitten kuittaa noita univelkoja 12 tunnin unilla. Mutta kaipa tuo aikuinen ihminen itse tietää ja hoitaa. Itsekin olen välillä niin väsynyt, että tekisi mieli vain maata lattialla äxänä, kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen.
Tässä on sattuneesta syystä tullut viime aikoina luettua melko paljon aineistoa liittyen masennukseen ja ahdistukseen. En noista tuon toisen hoidoista tiedä mitään sen tarkempaa, mutta hieman valoa tulevaisuuteen olen kuitenkin lukemastani saanut. Masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä kun on lukemani mukaan mahdollista parantua. Tosin se parantuminen tapahtuu harvemmin pelkästään lääkkeillä, terapialla on suuri merkitys parantumisen suhteen. Eikä läheisten tukikaan varmaan pahitteeksi ole. Joten sormet ristissä täällä olen ja toivon, että joskus nämä ovat muistoja vain.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Kyynel
Hetkellisesti näytti jo paremmalta. Kosketuksesta kavahtamisen sijaan sitä kaivattiin ja pyydettiin. Mutta..
Minäkin kaipaan kosketusta. Hemmottelua kaikin mahdollisin tavoin. Sen sijaan sain kuorsaavan, krapulaisen möykyn sänkyymme. Tiskasin astiat tippa linssissä. Selkä on kipeä, jumissa. Nenä vuotaa verta. Stressi ja turhautuminen näkyy ja tuntuu kropassa särkynä ja kolotuksena. Ei siis pelkkää mökötystä ja pahaa mieltä.
Pitäisi jaksaa hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Mutta kun kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta, töissä ja kotona. Jos vain pääsisi peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Vaikka viikoksi näin alkuun.
Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013
Hourumieli
Unelma onnesta. Ja sen pimeä puoli.
Lääkärin lausuntoja ja lääkemääräyksiä niin paljon, että niillä pyörittäisi pientä terveyskeskusta. Ei minulla, mutta sillä toisella. Kaikki lähti kivusta, jota ei kukaan osannut selittää. Seurasi burnout. Lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen, paniikkihäiriöön ja uniongelmiin, lemmenlääkkeitäkin. Kaikkea ei ole vielä edes kertonut, luulee, että en tiedä. Vähänkin vieraampien ihmisten kohtaaminen ahdistaa, kosketuksestakin kavahtaa. Hyvät hetket kuitenkin lyövät huonot, kymmenen-nolla. Vaikeiden kausien kestoa ei haluaisi laskea. Mutta niitä laskee kuitenkin, se on sisäänrakennettua. Viikko. Viisi viikkoa. Vai pidempään?
Mitä siinä voi tehdä? Muutakin kuin odottaa ja yrittää ymmärtää? Minä? Yritän juosta pakoon omaa pahaa mieltäni. Se auttaa hetken. Päivän tai kaksi, ei aina sitäkään. Mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Ei auta lainkaan. Pidän asunnon järjestyksessä; siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä. Leivonkin. Siksi, että toisen olisi helpompi olla. Ja siksi, että minulla olisi jotain tekemistä, ainaisen ajattelemisen sijaan. Nyt kokeilen kirjoittamista. Koska asiasta ei saa puhua. Kenellekään. Paitsi ehkä vaitiolovelvollisuuden alaisena toimivalle lääkärille. En ole vielä siinä pisteessä.
Minun on paha olla. En saa sitä mitä haluan ja tarvitsen. Haluan ja tarvitsen enemmän. Useammin. Itku ei auta. Minä, minä, minä. Minun pahalla olollani ei ole merkitystä. Minun pahalla olollani ei ole lääketieteellistä, perusteltua syytä. Minun paha oloni on itsekästä. Tai siltä se välillä tuntuu. Ja se saa olon tuntumaan vielä pahemmalta.
Mutta.. Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Black Eyed Peas - Anxiety

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)