Elo on jatkunut kuta kuinkin samoin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin. Se toinen on edelleen hyväntuulinen ja viihtyy lähellä, joskin on ajoittain todella väsynyt. Lääkitys varmaankin osasyynä, mutta uskoakseni muillakin asioilla on vaikutusta. Sen toisen luottamus on varmasti tärkeä tekijä ja uskoakseni lujittunut entisestään. Ja oma kärsivällisyyteni ja yritys ymmärtää on luultavasti ollut myös avuksi. Harrastusten suhteen tehdyt päätökset ovat taatusti myös vähentäneet painoa sen toisen hartioilla ja tuntee olonsa vapautuneemmaksi siltä osin.
Tuleva lemmikkimme on puolivälissä luovutusikään. Se toinen odottaa kuin kuuta nousevaa, että saadaan vauva kotiin. Tavallaan odotan itsekin, vaikka samaan aikaan olen hieman pettynyt. Pettynyt siksi, että alkuun puhuttiin meidän vauvasta, meidän perheenjäsenestä ja nyt se toinen on jo päättänyt lemmikin nimen, minun mielipidettä huomioimatta. Mutta nämä ovat loppupeleissä kuitenkin melko pieniä harmituksen aiheita. Ja mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä. :)
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti.