Sinä maalaat mieleni

Viikot on menneet vauhdilla. Se toinen on ollut hyvällä tuulella suurimman osan ajasta ja oma aikani on mennyt mukavasti jouluvalmisteluja tehden. Ja on tässä muitakin tulevaisuuden suunnitelmia tehty. Yksi suuri uutinen on se, että meille tulee vauva. Nimittäin lemmikin muodossa. Tosin joudutaan odottamaan kyseistä vauvaa maaliskuun alkuun asti.

Muita tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiäkin on tehty. Se toinen vähensi yhden jaksamista verottaneen harrastuksen kalenteristaan, kun se oli alkanut maistua puulta syystä tai toisesta. Yhteistä aikaa on siis jatkossa ehkä hieman enemmän, vaikka joulu vietetäänkin eri osotteissa. Sen toisen lääkityksetkin vaikuttavat olevan hieman paremmalla tolalla vaikkakaan ei vielä täydellistä komboa olekaan löytynyt. Huonoa oloa ja pahoinvointia ei kuitenkaan ole ollut niin paljon kuin tuossa välillä oli. Tai ainakaan ei ole sanonut mitään, jos on ollut.

Mutta siis, eteenpäin porskutetaan ja onneksi hieman positiivisemmissa merkeissä kuin syksyllä.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Olemme yhtä

Se toinen meni ja hölmöili taas viikonloppuna.
Siitä huolimatta aivan mahtava viikonloppu.
Ne kolme pientä, suurta sanaa korjaa paljon.
Hellyyttä ja läheisyyttä.
Hupsuttelua.

Vaikka masennus ja ahdistus onkin sille toiselle arka asia, niin hyvä, että keskusteluyhteys aiheen osalta on kuitenkin auki. Asioista puhuminen tekee kaikesta niin paljon helpompaa. Ei tarvitse arvailla. Ja ehkä joskus, jossain kohtaa joku solmu aukeaa ja masennuksen ja ahdistuksen tunteet voidaan työntää kokonaan romukoppaan. Toivottavasti.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Viisaus ei asu meissä

Mitä hupsuttelua eilen. Se toinen päätti iltasella harjoitella toista kotimaista.
Minulla sukulaissuhteet velvoittaa kyseisen kielen hallintaan.
Ja se toinen on niin lutuna ja yrittää myös oppia tuon kielen.
Ihan kaikkia käyttämiäni sanoja ei ymmärtänyt, mutta tarpeeksi.
Meidän keskustelussa ei kyllä ollut päätä eikä häntää.
Mutta oli ainakin hauskaa.
Varsinkin kun se toinen ymmärsi tahattomasti (tai tahallaan) kysymykseni kaksimielisesti.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hyvä ihminen

Se toinen uppoutui kovasti musiikkiharrastuksiinsa viikonloppuna. On ollut ihan hyväntuulinen, ei siinä mitään. Harmillista kyllä, se ei näkynyt parisuhteessa millään muotoa. En päässyt edes top 3 -listalle. Eli vaikka muuten oli ihan mukava viikonloppu, niin on ikävä..

Tai sitten olen vain itsekeskeinen, huomionkipeä ja takertuva idiootti..

Rakastan kuitenkin. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Jos huomenna kaikki on toisin

Pari viikonloppua on nyt mennyt ihan mukavissa merkeissä, joskin tämä viimeisin oli hieman yksinäinen kun se toinen huiteli omia menojaan perjantaina ja sunnuntaina. Ja nukkui koko lauantain. En kyllä sitten osaa sanoa, johtuiko koko päivän nokoset krapulasta vai lääkkeistä. Välillä kyllä vähän huolestuttaa nuo toisen nukkumiset, varsinkin kun osa tuosta kaikesta väsymyksestä johtuu selvästi lääkityksestä.. Ja kun tuo ei osaa kuitenkaan öisin nukkua kunnolla. Kukkuu arkisin kevyesti yhteen asti yöllä ja välillä uni on varsin levotonta: kuorsausta, hampaiden narskuttelua jne. Ja viikonloppuna sitten kuittaa noita univelkoja 12 tunnin unilla. Mutta kaipa tuo aikuinen ihminen itse tietää ja hoitaa. Itsekin olen välillä niin väsynyt, että tekisi mieli vain maata lattialla äxänä, kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen.

Tässä on sattuneesta syystä tullut viime aikoina luettua melko paljon aineistoa liittyen masennukseen ja ahdistukseen. En noista tuon toisen hoidoista tiedä mitään sen tarkempaa, mutta hieman valoa tulevaisuuteen olen kuitenkin lukemastani saanut. Masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä kun on lukemani mukaan mahdollista parantua. Tosin se parantuminen tapahtuu harvemmin pelkästään lääkkeillä, terapialla on suuri merkitys parantumisen suhteen. Eikä läheisten tukikaan varmaan pahitteeksi ole. Joten sormet ristissä täällä olen ja toivon, että joskus nämä ovat muistoja vain.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

180 astetta

Takana taas onnistunut viikonloppu. Se toinen lähti yllättäen seuraksi viihteelle, pidettiin hauskaa ystäväporukalla. Sunnuntaina nautittiin kahden kesken kotona pizzasta, formuloista ja toisistamme. Reppanan oli väsy, nukkui melkein koko illan.

Pienesti jäi kyllä paha maku ystävän kommentista. Olisi helpompaa, jos voisi kertoa syyt siihen, miksi se toinen lähtee niin harvoin mukaan. Mutta näillä korteilla pelataan. Sitä paitsi, täytyy nauttia hyvistä hetkistä silloin kun se on mahdollista. Viis muiden mielipiteistä ja kommenteista. Ihan vapaasti saa tulla kokeilemaan meikäläisen buutseja, jos kuvittelee selviävänsä paremmin.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hyvää ja kaunista

Valonpilkahduksia viikonloppuna.
Kävimme ulkona syömässä.
Tallustelimme tihkusateessa torikansan keskellä.
Jälkiruoaksi aikuisten välistä lempeä.
Ja yhdessäoloa. Nauramista.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Kyynel

Hetkellisesti näytti jo paremmalta. Kosketuksesta kavahtamisen sijaan sitä kaivattiin ja pyydettiin. Mutta..

Minäkin kaipaan kosketusta. Hemmottelua kaikin mahdollisin tavoin. Sen sijaan sain kuorsaavan, krapulaisen möykyn sänkyymme. Tiskasin astiat tippa linssissä. Selkä on kipeä, jumissa. Nenä vuotaa verta. Stressi ja turhautuminen näkyy ja tuntuu kropassa särkynä ja kolotuksena. Ei siis pelkkää mökötystä ja pahaa mieltä.

Pitäisi jaksaa hymyillä ja olla hyvällä tuulella. Mutta kun kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta, töissä ja kotona. Jos vain pääsisi peiton alle piiloon pahaa maailmaa. Vaikka viikoksi näin alkuun.

Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hourumieli

Unelma onnesta. Ja sen pimeä puoli.

Lääkärin lausuntoja ja lääkemääräyksiä niin paljon, että niillä pyörittäisi pientä terveyskeskusta. Ei minulla, mutta sillä toisella. Kaikki lähti kivusta, jota ei kukaan osannut selittää. Seurasi burnout. Lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen, paniikkihäiriöön ja uniongelmiin, lemmenlääkkeitäkin. Kaikkea ei ole vielä edes kertonut, luulee, että en tiedä. Vähänkin vieraampien ihmisten kohtaaminen ahdistaa, kosketuksestakin kavahtaa. Hyvät hetket kuitenkin lyövät huonot, kymmenen-nolla. Vaikeiden kausien kestoa ei haluaisi laskea. Mutta niitä laskee kuitenkin, se on sisäänrakennettua. Viikko. Viisi viikkoa. Vai pidempään?

Mitä siinä voi tehdä? Muutakin kuin odottaa ja yrittää ymmärtää? Minä? Yritän juosta pakoon omaa pahaa mieltäni. Se auttaa hetken. Päivän tai kaksi, ei aina sitäkään. Mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Ei auta lainkaan. Pidän asunnon järjestyksessä; siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä. Leivonkin. Siksi, että toisen olisi helpompi olla. Ja siksi, että minulla olisi jotain tekemistä, ainaisen ajattelemisen sijaan. Nyt kokeilen kirjoittamista. Koska asiasta ei saa puhua. Kenellekään. Paitsi ehkä vaitiolovelvollisuuden alaisena toimivalle lääkärille. En ole vielä siinä pisteessä.

Minun on paha olla. En saa sitä mitä haluan ja tarvitsen. Haluan ja tarvitsen enemmän. Useammin. Itku ei auta. Minä, minä, minä. Minun pahalla olollani ei ole merkitystä. Minun pahalla olollani ei ole lääketieteellistä, perusteltua syytä. Minun paha oloni on itsekästä. Tai siltä se välillä tuntuu. Ja se saa olon tuntumaan vielä pahemmalta.

Mutta.. Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Black Eyed Peas - Anxiety