Voi voi tätä elämää

Mitä sitä tässä kirjoittelemaan, kun kaikki rullaa samaa rataa.
Pieniä alamäkiä ja tasaisia pätkiä.
Suuria ylämäkiä.
Toinen nukkuu sohvalla ja toinen sängyllä.
Selkäkivut eivät hellitä, kummallakaan.
Väsynyt olotila on jatkuva.


Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Varjoista valoihin

Hyvinä päivinä se on helppoa.
Kun sen muistaisi sen niinä huonoinakin päivinä.
Vaikka olisi vaikeaa.
Suutelu ei ole vaikeaa.
Eikä halaaminen.
"Rakastan sinua" parantaa paljon.
Kun näitä itse tekee tavallisesti päivittäin,
joskus olisi mukavaa, jos aloite tulisi siltä toiselta..


Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen.

Uusi aamu

Kuinkas sitten sattuikaan.
Juuri kun olet osumassa pohjaan.
Tilanne kääntyy päälaelleen.
Onnellinen hetki. Ja useampi.
Ja hups.
Nyt mietitäänkin jotain ihan muuta.
Yksi plus yksi on kaksi.
Vai onko?

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Jos maailma kääntyy nurin

Viikonloppuna oli vähän parempaa, pitkästä aikaa.
Toivottavasti vapun vapaa tuo sitä lisää.
Tosin nukkumiset on jäänyt vähille, kiitos lemmikin.
Herättää aamuyöstä neljän-viiden välillä.
Väsymys on paitsi fyysistä myös henkistä.
Lomaa odotellessa.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Puolikas ihminen

Edellisen tekstin otsikon kysymykseen vastaisin kyllä.

Puolitoista kuukautta mennyt ilman ja sekö minua, suhteen aktiivisempaa osapuolta ahdistaa oikein huolella.
Vaan mitäpä minun ahdistuksestani, kun sitä toista ahdistaa ja masentaa vielä enemmän.
Sen takia moinen kuiva kausikin.

Minä olen kai se paha. Vaikka minäkin olen hajoamassa. Itsetunto mataa pohjamudissa. Syyllisyys painaa hartiaa. Vaan minkä teet. Tarpeet ne on minullakin.
Ja se toinen tuntuu huomioivan vaan lemmikin. Kai se tuo jotain helpotusta ahdistukseen. Ja minä puolestani kadehdin jokaista silitystä, jokaista lemmikille suunnattua kutsuhuutoa.

Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Kuu saa valtansa auringolta

Elo on jatkunut kuta kuinkin samoin kuin edellisessä postauksessa kirjoitin. Se toinen on edelleen hyväntuulinen ja viihtyy lähellä, joskin on ajoittain todella väsynyt. Lääkitys varmaankin osasyynä, mutta uskoakseni muillakin asioilla on vaikutusta. Sen toisen luottamus on varmasti tärkeä tekijä ja uskoakseni lujittunut entisestään. Ja oma kärsivällisyyteni ja yritys ymmärtää on luultavasti ollut myös avuksi. Harrastusten suhteen tehdyt päätökset ovat taatusti myös vähentäneet painoa sen toisen hartioilla ja tuntee olonsa vapautuneemmaksi siltä osin.

Tuleva lemmikkimme on puolivälissä luovutusikään. Se toinen odottaa kuin kuuta nousevaa, että saadaan vauva kotiin. Tavallaan odotan itsekin, vaikka samaan aikaan olen hieman pettynyt. Pettynyt siksi, että alkuun puhuttiin meidän vauvasta, meidän perheenjäsenestä ja nyt se toinen on jo päättänyt lemmikin nimen, minun mielipidettä huomioimatta. Mutta nämä ovat loppupeleissä kuitenkin melko pieniä harmituksen aiheita. Ja mitäs me pienistä, kun ei pienetkään meistä. :)

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Kitara ja tähdet

Joulua vietettiin eri osotteissa, uusi vuosi vaihtui ihan kahden kesken kotosalla, mitä nyt käytiin katsomassa kaupungin ilotulituksia. Se toinen on ollut erikoisessa mielentilassa, hyvässä sellaisessa. Aktiivinenkin tuo on ollut, tehnyt kotitöitä ja makuukammarin puolella on riittänyt lempeä. En valita. ;)

Meille tulee myös perheenlisäystä, kuten aiemmin kirjoitin. Saimme kasvattajalta vahvistuksen, että pentu on meille varattu. Ja se toinen päätti sijoittaa kumitassuiseen kulkupeliinkin. Jatkossa päästään siis liikkumaan yhdessä bussiyhteyksistä riippumatta ja pidempiäkin matkoja.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Sinä maalaat mieleni

Viikot on menneet vauhdilla. Se toinen on ollut hyvällä tuulella suurimman osan ajasta ja oma aikani on mennyt mukavasti jouluvalmisteluja tehden. Ja on tässä muitakin tulevaisuuden suunnitelmia tehty. Yksi suuri uutinen on se, että meille tulee vauva. Nimittäin lemmikin muodossa. Tosin joudutaan odottamaan kyseistä vauvaa maaliskuun alkuun asti.

Muita tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiäkin on tehty. Se toinen vähensi yhden jaksamista verottaneen harrastuksen kalenteristaan, kun se oli alkanut maistua puulta syystä tai toisesta. Yhteistä aikaa on siis jatkossa ehkä hieman enemmän, vaikka joulu vietetäänkin eri osotteissa. Sen toisen lääkityksetkin vaikuttavat olevan hieman paremmalla tolalla vaikkakaan ei vielä täydellistä komboa olekaan löytynyt. Huonoa oloa ja pahoinvointia ei kuitenkaan ole ollut niin paljon kuin tuossa välillä oli. Tai ainakaan ei ole sanonut mitään, jos on ollut.

Mutta siis, eteenpäin porskutetaan ja onneksi hieman positiivisemmissa merkeissä kuin syksyllä.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hyvä ihminen

Se toinen uppoutui kovasti musiikkiharrastuksiinsa viikonloppuna. On ollut ihan hyväntuulinen, ei siinä mitään. Harmillista kyllä, se ei näkynyt parisuhteessa millään muotoa. En päässyt edes top 3 -listalle. Eli vaikka muuten oli ihan mukava viikonloppu, niin on ikävä..

Tai sitten olen vain itsekeskeinen, huomionkipeä ja takertuva idiootti..

Rakastan kuitenkin. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hyvää ja kaunista

Valonpilkahduksia viikonloppuna.
Kävimme ulkona syömässä.
Tallustelimme tihkusateessa torikansan keskellä.
Jälkiruoaksi aikuisten välistä lempeä.
Ja yhdessäoloa. Nauramista.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Hourumieli

Unelma onnesta. Ja sen pimeä puoli.

Lääkärin lausuntoja ja lääkemääräyksiä niin paljon, että niillä pyörittäisi pientä terveyskeskusta. Ei minulla, mutta sillä toisella. Kaikki lähti kivusta, jota ei kukaan osannut selittää. Seurasi burnout. Lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen, paniikkihäiriöön ja uniongelmiin, lemmenlääkkeitäkin. Kaikkea ei ole vielä edes kertonut, luulee, että en tiedä. Vähänkin vieraampien ihmisten kohtaaminen ahdistaa, kosketuksestakin kavahtaa. Hyvät hetket kuitenkin lyövät huonot, kymmenen-nolla. Vaikeiden kausien kestoa ei haluaisi laskea. Mutta niitä laskee kuitenkin, se on sisäänrakennettua. Viikko. Viisi viikkoa. Vai pidempään?

Mitä siinä voi tehdä? Muutakin kuin odottaa ja yrittää ymmärtää? Minä? Yritän juosta pakoon omaa pahaa mieltäni. Se auttaa hetken. Päivän tai kaksi, ei aina sitäkään. Mielin määrin kahvia ja tupakkaa. Ei auta lainkaan. Pidän asunnon järjestyksessä; siivoan, tiskaan, pesen pyykkiä. Leivonkin. Siksi, että toisen olisi helpompi olla. Ja siksi, että minulla olisi jotain tekemistä, ainaisen ajattelemisen sijaan. Nyt kokeilen kirjoittamista. Koska asiasta ei saa puhua. Kenellekään. Paitsi ehkä vaitiolovelvollisuuden alaisena toimivalle lääkärille. En ole vielä siinä pisteessä.

Minun on paha olla. En saa sitä mitä haluan ja tarvitsen. Haluan ja tarvitsen enemmän. Useammin. Itku ei auta. Minä, minä, minä. Minun pahalla olollani ei ole merkitystä. Minun pahalla olollani ei ole lääketieteellistä, perusteltua syytä. Minun paha oloni on itsekästä. Tai siltä se välillä tuntuu. Ja se saa olon tuntumaan vielä pahemmalta.

Mutta.. Rakastan silti. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Black Eyed Peas - Anxiety