Voi voi tätä elämää

Mitä sitä tässä kirjoittelemaan, kun kaikki rullaa samaa rataa.
Pieniä alamäkiä ja tasaisia pätkiä.
Suuria ylämäkiä.
Toinen nukkuu sohvalla ja toinen sängyllä.
Selkäkivut eivät hellitä, kummallakaan.
Väsynyt olotila on jatkuva.


Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Kurjuuden kuningas

Lauantain piti olla erityinen päivä.
Piti olla hemmottelua tiedossa.
Aamiainen sänkyyn.
Aamuseksiä.
Ravintolapäivällinen.
Iltaohjelmaa.
Odotukset olivat kovat.
Pettymys vielä suurempi, kun se toinen unohti.
Ja kasvoi vain, kun toinen ei tuntunut edes välittävän aiheuttamastaan mielipahasta.

Rakastan tänään.

Yksin

Kesä oli ja meni.
Ei muutosta.
Keskusteluja on käyty.
Hellyys, lämpö ja läheisyys.
Tuntemattomia käsitteitä.
Ei ole näkynyt.
Intiimi kanssakäyminen.
Yli kaksi kuukautta sitten.
Tänään, tämän illan, olen yksin.
Vaikka tuntuu siltä, että olen ollut sitä jo pitkään.
Edelleen tuntuu siltä, että pahasta olosta syyllistetään.
Ei saisi itkeä.
Ei saisi kiukutella.
Pitäisi olla niin kuin kaikki olisi hyvin.
Hymyillä onnellisena.
Esittää, että torjunnat ei tunnu missään.
Että mikään ei satuta.

Odotanko turhaan?
En haluaisi luovuttaakaan.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Yksin

Orjatar

Huokaus. Ihan vähän väsyttää.
Sillä toisella tuntuu riittävän energiaa.
Ikävä kyllä kaikkeen muuhun kuin kodin ja parisuhteen hoitoon.
Tuo sanoi kyllä taannoin, että aikomuksenaan on osallistua tähän parisuhteeseen.
Se ei vaan ole oikein näkynyt missään.
Eikä ole näkynyt myöskään ennusmerkkejä, koska tuota osallistumista olisi odotettavissa.
Vaan yksin en pysty parisuhdetta ylläpitämään.
Eikä siihen ole enää juuri voimiakaan.
Kun aina vaan torjutaan ja jätetään yksin.
Halaisi edes silloin, kun minun on paha mieli, mutta kun ei.
Piiloutuu vaan omiin oloihinsa.
Lässyttää lemmikille.
Tahtoo peiton alle. Piiloon.
Ja nukkua viikon.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Ja odotan.. odotan.. odotan.

Jääkausi

Mitä tehdä, kun rakkaus ei vain riitä?
Kysymys, jota olen miettinyt paljon viime aikoina.
En tiedä enää mitä tehdä.
Seksi kerran kahdessa kuukaudessa ei riitä.
Pelkät sanat "Rakastan sinua" ei riitä.
Kaipaan tekoja, fyysistä läheisyyttä..
Halauksia puhumisen sijaan.
Ikuisuudelta tuntuvia suudelmia.
Tasavertaisen kumppanin tähän parisuhteeseen.
Olen lopussa, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Välillä tekisi mieli juosta pakoon, vielä kun olen tarpeeksi ehjä sen tehdäkseni.
Kaikki energia menee siihen, että yritän pysyä positiivisena, olla itkemättä, olla välittämättä omasta turhautumisestani..
Tuntuu siltä, että annan enemmän kuin saan..

Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

Maanantai

Taas saapui liian aikaisin kai.. Niinhän se Apulanta laulaa.
Nyt on tosiaan semmoinen olo.
Flunssapöpö ei ota häipyäkseen.
Ja viikonloppu olisi voinut muutenkin mennä mukavammissa merkeissä.

Piti käydä pientä keskustelua sen toisen kanssa. Nykytilanteesta.
Sillä tällaisena se ei voi jatkua.
Keskustelu oli kovin yksipuolista.
Vastaukset olivat yhden sanan mittaisia. Tai epämääräisiä ynähdyksiä.
Aikoo tuo kuulema osallistua parisuhteen ylläpitämiseen.
Sitä en sitten tiedä, että koska.

Väsyttää ihan julmetusti. Itsetunto on nollassa.
Ja stressilevelit jossain miljoonassa. Vaan jaksettava on.
Onneksi muutaman viikon päästä on tulossa viikon miniloma.
Vaihdan maisemaa. Ja ajattelen vain itseäni.
Se toinen selviytyköön lemmikin kanssa miten parhaimmaksi näkee.
Ehkä viikko erossa tekee hyvää.
Jonkin muutoksen se ainakin tuo tullessaan.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.