Näytetään tekstit, joissa on tunniste lemmikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lemmikki. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. kesäkuuta 2014

Orjatar

Huokaus. Ihan vähän väsyttää.
Sillä toisella tuntuu riittävän energiaa.
Ikävä kyllä kaikkeen muuhun kuin kodin ja parisuhteen hoitoon.
Tuo sanoi kyllä taannoin, että aikomuksenaan on osallistua tähän parisuhteeseen.
Se ei vaan ole oikein näkynyt missään.
Eikä ole näkynyt myöskään ennusmerkkejä, koska tuota osallistumista olisi odotettavissa.
Vaan yksin en pysty parisuhdetta ylläpitämään.
Eikä siihen ole enää juuri voimiakaan.
Kun aina vaan torjutaan ja jätetään yksin.
Halaisi edes silloin, kun minun on paha mieli, mutta kun ei.
Piiloutuu vaan omiin oloihinsa.
Lässyttää lemmikille.
Tahtoo peiton alle. Piiloon.
Ja nukkua viikon.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Ja odotan.. odotan.. odotan.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Jos maailma kääntyy nurin

Viikonloppuna oli vähän parempaa, pitkästä aikaa.
Toivottavasti vapun vapaa tuo sitä lisää.
Tosin nukkumiset on jäänyt vähille, kiitos lemmikin.
Herättää aamuyöstä neljän-viiden välillä.
Väsymys on paitsi fyysistä myös henkistä.
Lomaa odotellessa.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Puolikas ihminen

Edellisen tekstin otsikon kysymykseen vastaisin kyllä.

Puolitoista kuukautta mennyt ilman ja sekö minua, suhteen aktiivisempaa osapuolta ahdistaa oikein huolella.
Vaan mitäpä minun ahdistuksestani, kun sitä toista ahdistaa ja masentaa vielä enemmän.
Sen takia moinen kuiva kausikin.

Minä olen kai se paha. Vaikka minäkin olen hajoamassa. Itsetunto mataa pohjamudissa. Syyllisyys painaa hartiaa. Vaan minkä teet. Tarpeet ne on minullakin.
Ja se toinen tuntuu huomioivan vaan lemmikin. Kai se tuo jotain helpotusta ahdistukseen. Ja minä puolestani kadehdin jokaista silitystä, jokaista lemmikille suunnattua kutsuhuutoa.

Silti.. Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Itkisitkö onnesta

Säästöliekillä on taas menty viimeiset viikot.
Se toinen ei halua, lemmikki saa minua enemmän huomiota.
Tarvitsen enemmän, useammin.
Hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä.
Eikä itsetuntoni kestä niiden jatkuvaa vonkaamista ja torjutuksi tulemista.
Mieli maassa, häviäjäfiilis.
Ei kai omia tarpeitaan ja halujaan pitäisi pyydellä anteeksi.
Silti syyllinen olo.
Itsekäs paska?

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kissaihmiset

Lemmikki on ollut reilun kuukauden, mahtava villikko koko otus.
Isäntäväki vaan on kärsinyt flunssasta ja kuumeesta jo jonkin aikaa ja itselläni selkäkin tehnyt kepposiaan.
Tunnelma on kuitenkin pysynyt hyvänä kaikesta väsymyksestä huolimatta.
Kevät tekee tuloaan ja aamut on valoisampia, jaksaa ihan toisella tavalla.
Toivottavasti pian saadaan lisää lämpöä ja aurinkoakin.

Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.