Kesä oli ja meni.
Ei muutosta.
Keskusteluja on käyty.
Hellyys, lämpö ja läheisyys.
Tuntemattomia käsitteitä.
Ei ole näkynyt.
Intiimi kanssakäyminen.
Yli kaksi kuukautta sitten.
Tänään, tämän illan, olen yksin.
Vaikka tuntuu siltä, että olen ollut sitä jo pitkään.
Edelleen tuntuu siltä, että pahasta olosta syyllistetään.
Ei saisi itkeä.
Ei saisi kiukutella.
Pitäisi olla niin kuin kaikki olisi hyvin.
Hymyillä onnellisena.
Esittää, että torjunnat ei tunnu missään.
Että mikään ei satuta.
Odotanko turhaan?
En haluaisi luovuttaakaan.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Yksin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti.