Pari viikonloppua on nyt mennyt ihan mukavissa merkeissä, joskin tämä viimeisin oli hieman yksinäinen kun se toinen huiteli omia menojaan perjantaina ja sunnuntaina. Ja nukkui koko lauantain. En kyllä sitten osaa sanoa, johtuiko koko päivän nokoset krapulasta vai lääkkeistä. Välillä kyllä vähän huolestuttaa nuo toisen nukkumiset, varsinkin kun osa tuosta kaikesta väsymyksestä johtuu selvästi lääkityksestä.. Ja kun tuo ei osaa kuitenkaan öisin nukkua kunnolla. Kukkuu arkisin kevyesti yhteen asti yöllä ja välillä uni on varsin levotonta: kuorsausta, hampaiden narskuttelua jne. Ja viikonloppuna sitten kuittaa noita univelkoja 12 tunnin unilla. Mutta kaipa tuo aikuinen ihminen itse tietää ja hoitaa. Itsekin olen välillä niin väsynyt, että tekisi mieli vain maata lattialla äxänä, kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen.
Tässä on sattuneesta syystä tullut viime aikoina luettua melko paljon aineistoa liittyen masennukseen ja ahdistukseen. En noista tuon toisen hoidoista tiedä mitään sen tarkempaa, mutta hieman valoa tulevaisuuteen olen kuitenkin lukemastani saanut. Masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä kun on lukemani mukaan mahdollista parantua. Tosin se parantuminen tapahtuu harvemmin pelkästään lääkkeillä, terapialla on suuri merkitys parantumisen suhteen. Eikä läheisten tukikaan varmaan pahitteeksi ole. Joten sormet ristissä täällä olen ja toivon, että joskus nämä ovat muistoja vain.
Rakastan tänään. Enemmän kuin eilen. Vähemmän kuin huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä viesti.